Pohjois-Savon piirin kesäretki Mäntyharjulle Taidekeskus Salmelaan lauantaina 27.7.2024 

Julkaistu

Pohjois-Savon piirin jäsenyhdistysten kesäretki suuntautui iki-ihanaan, luonnonkauniissa ympäristössä sijaitsevaan Tuomas Hoikkalan isännöimään Taidekeskus Salmelaan Mäntyharjulle.

Salmelassa vietettiin kesänäyttelyiden 35 -vuotisjuhlaa ja esillä oli useiden kuvataiteilijoiden sekä muiden taiteenalan tekijöiden töitä, mm. yksi Pohjoismaiden tunnetumpia ja maailmalla mainetta niittänyt valokuvataiteilija Elina Brotherus oli esillä huikeilla valokuvillaan.

Moni nuori taiteilija on saanut vuosien saatossa mahdollisuuden työskennellä Salmelan residenssissä, heistä mm. Topi Ruotsalainen joka valittiin v. 2008 Salmelan nuoreksi taiteilijaksi ja oli tänä kesänä jo seitsemättä kertaa esillä Salmelassa. Hän itse on kertonut Salmelan merkityksen uralleen olleen valtava. Kauniin kesäpäivän musiikkinautinnon meille tarjosi Salmelan ulkolavalla valloittava esiintyjä ja laulaja Laura Voutilainen taidokkaiden tulkintojensa välityksellä.

Korkeatasoisen taiteen lisäksi oli mahdollista tutustua Salmelan vastapäätä sijaitsevaan Suomen toiseksi suurimpaan, juuri remontoituun Mäntyharjun puukirkkoon, joka vähäeleisenä mutta mahtavana hirsikirkkona on seissyt paikallaan vuodesta 1822.  Taas kerran bussi täyttyi ääriään myöten ja koettujen elämysten muistelu jatkuu!